Perus


Novel

perus_promo_kansi

Perus on Mikon ja Karrin ensimmäinen romaani. Se julkaistiin City-lehdessä blogimuodossa ja keräsi (ja kerää edelleen) kymmeniätuhansia katselukertoja. Perus on raju kuvaus maailmasta, mutta samalla tutkimus rakkaudesta. Se aloitti Karrin ja Mikon romaanitrilogian, jonka seuraavat osat ovat Kova (2014) ja Hyvästi ja tervetuloa rakkaus (upcoming). Kirjat eivät liity juonellisesti toisiinsa, mutta johdattavat lukijan rakkauden ymmärtämisen äärelle.

Perus on romaani nykyajan ihmisistä. Minkälaisia nämä ihmiset sitten ovat? He yrittävät tarttua toisistaan kiinni, mutta se tuntuu olevan liian vaikeaa. Ihmiset on kääritty muovikelmun sisälle ja he eivät saa otetta niin toisistaan kuin maailmastakaan. Ote lipsuu eikä millään tunnu olevan mitään erityistä merkitystä – kaikki on vain todella perus. Tarinan keskiössä ovat muotibloggaaja Marika ja hänen ympärillään pyörivät Timo ja Arto, jotka kumpikin tavoittelevat epätoivon vimmalla rauhaa elämäänsä. Myös koirat ja karhut saavat osansa – maailma ei ole entisensä.

Peruksella on kaksi kirjoittajaa. Siinä nykymaailmaa tarkastellaan usean minäkertojan sekä kaikkitietävän kertojan kautta. Ihmiset ovat keskiössä, mutta teknologia tarttuu heistä yhä enemmän ja enemmän kiinni.

Lue Perus ilmaiseksi Citystä!